lauantai 27. helmikuuta 2016

Origamipallo

Origami askartelut on mielenkiintoisia ja kärsivällisyyttä vaativia. Nyt kokeilin taitelluista paloista koota modulin.. eli pallon.
Oli kyllä hankala yhdistellä paloja palloksi, koska osa liitetyistä paloista irtoili sitä mukaan kun lisäsi uusia.
En kuitenkaan käyttänyt liimaa yhdistämiseen vaikka niinkin voisi palat yhdistää.

Laitoin ensimmistä kertaa blogissani kuvat kollaasiin  : )






Ohje :
Taita neliönmuotoinen pala puoliksi ja tee vielä kuvan 1. mukainen taitos, avaa taitos ja tee kuvan 2. mukainen taitos ja avaa myös se .. näiden edellisten taitosten risteyskohtaan tehdään kuvan 3. mukainen taitos ( eli oikea yläkulma risteyskohtaan ).

Tee kuvan 4. mukainen taitos ja vielä kuvan 5. mukainen taitos ja lopuksi litistä
pala kaksinkerroin ja leikkaa saksilla/mattoveitsellä kuvan 6. mukaan pala pois
( voit pitää viivottimen tukena jos leikkaat mattoveitsellä tai piirtää viiva ja leikata sitten saksilla ).

Avaa paketti ja taittele taitoksia pitkin tähti kuva 7 . Tee vielä toinen samanvärinen tähti, mutta taittele eri kohdista, avaamisen jälkeen ( kuva 7 kaksi erilailla taitettua tähteä ).

Laita kuvan 8. mukaan tähdet päällekkäin ja taivuttele päällimmäisen tähden sakarat kuvan 9. mukaan, alapuolelle.
Nyt sinulla on valmis tähti.
Tee erivärisiä tähtiä ja yhdistele niitä kuvien 11.-12. mukaan .






torstai 18. helmikuuta 2016

Villasukat

Neuloin muutamat villasukat kun lankaa oli runsaasti. Ihan tavalliset yksiväriset villasukat ja perusohjeella.
Ohje oli lankakerän vyötteessä ja lankana käytin novitan 7 veljestä.






lauantai 13. helmikuuta 2016

Origami sydämet

Taittelin paperista sydämiä.. nyt kun olen päässyt hyvään alkuun origami askartelussa.
Seuraavaksi aion tehdä tähtiä ja ehkä jonkun moduuleista koottavan kokonaisuuden.
Sydämet olivat mukavia ja helppoja tehdä.

Laitoin valmiit sydämet ystävänpäiväkortteihin < 3



kolme origami sydäntä



Leikkaa n 15 x 7,5 cm pala paperista

Taita puoliksi, avaa , taita vielä molemmat sivut kohti keskustaa, avaa ,

taita oikea alakulma keskiviivaa pitkin kolmioksi, avaa , ja taita samoin oikea yläkulma..

avaa , sinulla on kuvan mukaiset taitokset

Taittele toinen puoli samoin, kun edellä

Litistä/taivuttele kuvan mukainen neliö..

käännä kolmion oikea alakulma ylös, samoin vasen alakulma 

ja vastakkainen puoli..

avaa ja litistä kolmiot kuvan mukaan..

käännä ja taita isoneliö puoliksi ja taita sivukulmat kuten kuvassa..

käännä ja taita pienen neliön sivut kohti keskustan poikkiviivaa ja
avaa "taskut" ja litistä kuvan mukaan..tee loput neliöt samoin.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...